Yhteystiedot

Anna-Kaisa Kivimäki
050-5435616
kuuraturren@gmail.com

Seinäjoki

Huikeita näyttelymenestyksiä ja ylä-&alamäkiä terv.tarkastuksissa

29.4.2015

Paljon on ehtinyt tapahtua viimeismpien päivitysten jälkeen, niin hyvässä kuin huonossakin. Jossain vaiheessa ehdin jo ajattelemaan ettei tässä kasvattamisessa ole mitään järkeä (ihan varma en toki ole vieläkään onko, mutta onneksi pahin negatiivisuus on jäänyt taakse - ja kuten moni kasvattajatuttu on muistuttanut että voisi olla monenlaista paljon pahempaakin kuin ne yhdet huonot lonkkatulokset).

Suurimpana epäonnistumisena tosiaan koen yhden kasvattini huonot D-lonkat. Tästä asiasta en pääse yli enkä ympäri ja kesällä nämä varalta kuvataan uudestaan, kun koira ei kuvissa ollut aivan ihanteellisessa asennossa ja oli vielä melko nuori kuvaushetkellä. Onneksi omistaja on niin aktiivinen ja panostaa koiriinsa 110%.

Onneksi aina mukaan mahtuu hyvääkin, tällä kertaa tässä päivitysten välissä on koettu huikeita hetkiä näyttelykehissä! Monia, monia hyviä tuloksia ja arvosteluita on koettu, jos ei itse paikanpäällä, niin edes myötäeläen ja tuloksia kotona jännittäen. Suurimpina näistä on listattava:
K. Bittersweet, Biancan toinen serti ja lopulta keväällä -14 Miljoona Koirassa valioituminen kolmannen sertinsä saatuaan.
Toinen valtavan hieno menestys oli
K. Casanova, Noahin Vaasan KV-näyttelyssä saama ensimmäinen sertinsä sekä cacib!

Nyt kevät tuo tullessaan taas lisää näyttelyitä ja toivottavasti myös enemmän positiivisia tuloksia terveystutkimuksista. B-pentueesta tuskin tutkitaan enää enempää noita pentuja, mutta C-pentueesta odotellaan ainakin vielä kahdelta tutkimustuloksia (toinen jo kuvattu, mutta virallisissa kestää vielä hetki).

Myös uusien koirien rintamalla tulee tapahtumaan, tosin ei meidän lauman kokoa lisäten, mutta omaa kasvatustyötäni ajatellen uusia jäseniä mahdollisesti saapuu vahvistukseksi.

K. Casanova, kuva Pauliina Määttä

K. Bittersweetdream

Ensimmäiset Kuuraturren-kasvatit näyttelyssä

20.4.2013

Todella mahtava päivä takana Kuortaneen ryhmänäyttelyssä, jossa oli melkoisen monta perroa mukana (12kpl), tuomarina Reia Leikola-Walden.

Kuuraturren Bemyvalentine JUN-EH

Kuuraturren Bittersweetdream JUN-ERI JUK1 PN1 SA VSP ja SERT

Sanalliset arvostelut näyttelytuloksissa.

Kuuraturren Bittersweetdream JUN-ERI JUK1 PN1 SA VSP ja SERT

Paluu kehään pitkän tauon jälkeen

25.8.2012

Lara teki paluun näyttelykehään pitkän, pitkän tauon jälkeen. Edellisestä kerrasta tuli lähestulkoon tasan 2v ja välissä ei oltu ehditty edes harjoitella koko hommaa. Lisäjännitystä päivään toi se, että esittäjänä joutui toimimaan Jarkko (jolla ei ole kiinnostusta eikä kokemusta näyttelyistä tätä ennen) ja itse vahdin meidän esikoista sekä Nappia. Meidän pikkuprinsessan syntymisestähän ei ole kuin pari viikkoa.

Lara oli alkuun erittäin kärttyisellä päällä ja ajattelinkin ettei koko hommasta tule mitään. Kehässä Lara kuitenkin keskittyi olennaiseen ja Jarkon kanssa toimi, kuten yleensäkin, niin uskomattoman hyvin. Olin jo erittäin tyytyväinen kun saivat punaisen nauhan, mutta vielä tyytyväisempi toisesta punaisesta sekä vaaleanpunaisesta nauhasta. Lopullinen sijoitus olikin AVO-ERI AVK1 PN2 ja lisäksi saivat vielä vara-sertin! Olin erittäin ylpeä sekä esittäjästä että Larasta.:)

Espanjanvesikoiran pentuja

Kuvateksti

10.03.2012

Lara sai tiistai-iltana 6.3. kuusi suloista pentua, kolme urosta ja kolme narttua. Nartuista kaksi on jo alustavasti varattu, kolmas etsii jalostusoikeus- tai sijoituskotia, uroksista vapaana vielä kolme. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä minuun sähköpostilla tai puhelimitse.

Pennut ja emä voivat hyvin, pienillä paino nousee reippaan tasaista tahtia ja pentulaatikossa käy välillä melkoinen kuhina kun pennut alkavat päivä päivältä liikkua enemmän ja enemmän.